Oltiin elokuussa Hannan kanssa Ahvenanmaalla ja meillä oli kaikinpuolin tosi ihana reissu. Mun mielestä Maarianhamina on ihana kesäkaupunki ja me ollaan nyt viihdytty siellä muutamanakin kesänä peräkkäin, mutta tän kesän reissu oli ehdottomasti kaikkein mieluisin! Voi johtua siitä että yövyttiin viiden tähden Casino hotellissa, jossa meillä oli tietenkin sviitti ja hotellin pihalla oli mun rakkaus, eli uima-allas ja aurinkotuolit. Koko reissun ajan aurinko paistoi pilveettömältä taivaalta ja oli tosi lämmin. Sitten meillä kävi vielä niinkin hyvä tuuri, että Redrama oli esiintymässä laivalla paluumatkalla.
Ohjelmassa on ollut myös kavereiden synttäreitä, tupareita, illanistujaisia, tyttöjeniltaa, halloween ja mökki bileitä, pikkujouluja ja jos monia muita vastaavia. Suurin osa ( n. 99%) näistä kuvista ei ole missään muodossa julkaisukelpoisia, mutta löysin arkistoista pari hassua.
Syyskuussa oltiin katsomassa Suomi-Espanja MM-karsinta ottelua. Tää oli sellanen reissu, mitä en tuu ikinä unohtamaan kaiken kummallisuutensa vuoksi. Oli ihan mahtavaa nähdä lemppari pelaajat, varsinkin Casillas. Sitten niihin kummallisuuksiin. Pelihän oli siis Helsingissä, ja sinne päädyttiin menemään sitten Satakunnan jalkapallotuomarien yhteiskuljetuksella. Bussissa oli siis n. 20 miespuolista 19-60(?) vuotiasta tuomaria ja me kolme. Matkalla tuli tutustuttua moniin uusiin ihmisiin ja naurettua todella paljon. Vaikka sinne bussiin saatiin myös aikaan tappelu siitä, että kuka saa alkaa valmentaa meitä ja kuka saa puhuttua meidät ympäri tuomari koulutukseen ym. Kaikin puolin hauska kokemus tämäkin.
Ja näin pääsemme pois kaikesta hauskuudesta, koulun pikkujoulu keikka ruokalassa. Siis mua ei ole koskaan hävettänyt niin paljon! Asiahan meni niin, että mä yllytin Tarun mun kanssa musiikki 5 kurssille, koska en halunnut sinne yksin mennä. Meidänhän ei siis pitänyt esiintyä yhtään missään, mutta oltiin Tarun kanssa sitten muutama tunti putkeen pois ja pitkästä aikaa taas tunnille saapuessamme saatiin niinkin kiva ilmoitus, että meidän täytyy esiintyä. Ainoa mikä tekee tästä edes jollakin tapaa muistamisen arvoisen, on se että oltiin siellä molemmat Tarun kanssa yhtä pihalla, love my boo! <3
Paljon hauskoja viikonloppuja ja aivan ihania ihmisiä! Oon varmasti maailman onnekkain tyttönen, koska mulla on maailman parhaat kaverit, ei vois muuta edes toivoa.
Ja sit loppuun vielä satunnaisia kuvia itsestäni.
Joo eli siinä se sitten hyvin hyvin pelkistettynä versiona. Nostan kyllä hattua kaikille jotka jaksoivat lukea koko sekamelskan. Yritän nyt tässä vähän ryhdistäytyä, koska mulla on pari postausideaa pyörinyt päässä ja yritän päästä niitä toteuttelemaan joululoman aikana. Eipä tässä sitten muuta, hyvät loppuviikot kaikille :-)